Maailman kehittynein kaupunkiseikkailupeli, joka koostuu useammasta erillisestä etapista. Etapeilla on monipuolisia haasteita ja symboleja, joista tiimit muodostavat ketjuja ja ansaitsevat tärkeitä bonuspisteitä ja bonusrasteja. Suurimmat pisteet kerännyt tiimi voittaa.
Amazing Adventure -peli soveltuu ryhmän jäsenten tiimiyttämiseen liikunnan, taktikoinnin, kisailun ja oppimisen merkeissä.
Peli vaatii tiimeiltä yhteistyötä, pelistrategian muodostamista, monipuolista tietämystä, muuttuvien pelitilanteiden nopeaa huomioimista sekä jonkin verran fyysistä kuntoa.
Peli on edistyksellinen, jossa jokaisen tiimin tulee keskittyä omaan tekemiseen. Esimerkiksi muiden tiimien seuraaminen ei kannata, sillä kaikilla tiimeillä on eri haasteet aktiivisina.
Pelin kustomoitavalla sisällöllä voidaan asettaa halutut sisäistettävät aiheet.
Peliin voidaan tuoda omia, kokoukseenne tai tapahtumaanne kustomoituja sisältöjä, tehtäviä tai kysymyksiä. Turun yliopiston tutkimus osoittaa, että aktivoivassa pelissä opitut asiat muistetaan ja sisäistetään paremmin.
Tähän peliin kannattaa valita muutama tärkein sisäistettävä asianne. Esimerkiksi Orion Pharma hyödynsi peliä hyvin onnistuneesti uuden strategiansa jalkauttamisessa.
Pelin suositeltu tehollinen kesto: 60-120 minuuttia.
Peliin voidaan asettaa tiimeille joko haluttu peliaika tai suoritettavien etappien kokonaismäärä. Esimerkiksi 2 tuntia, tai 2 etappia.
Peli voi olla myös huomattavasti pitempikin, useissa kohteissa on jopa neljä max. tunnin mittaista etappia.
Lisäksi peli voidaan järjestää yhtenä tai useampana sessiona. Etappien välillä on mahdollista pitää lyhyt tai pidempikin tauko. Etapit voivat sijaita myös maantieteellisesti kaukana toisistaan. Koko peli voi olla niin haluttaessa päivän tai vaikka parin vuorokauden mittainen.
Peli sopii loistavasti eri kokoisiin tapahtumiin.
Peli sopii mainiosti 10-1000 osallistujan tapahtumiin. Myös suurempiin, jos tiimien lähtö porrastetaan. Peliä suositellaan pelattavan 3-5 hengen tiimeinä.
Peli hajauttaa tiimit eri etapeille, ja lisäksi etappien sisällä. Etapeilla on useita aloituspisteitä, ja lisäksi etapin haasteet annetaan kaikille tiimeille eri järjestyksessä, niin että tiimi voi valita seuraavan haasteen aina muutamasta vaihtoehdosta.
Peliin voidaan sisällyttää myös asiakkaan omia fyysisiä rasteja, joilla on henkilökuntaa ohjeistamassa ja arvostelemassa tiimien suorituksia.
Peli alkaa tyypillisesti kokouspaikalta.
Pelin alussa osallistujat jaetaan 3-5 hengen tiimeiksi. Tiimijaon voi suunnitella myös etukäteen.
Kukin tiimi tarvitsee yhden mobiililaitteen, jolla peliin liitytään antamalla tiimille nimi. Mikäli pelinne on ajallisesti pitkä, kannattaa pitää mukana powerbankkia akun keston varmistamiseksi.
Peli näyttää tiimille allokoidun seuraavan etapin aloitusrastin kartalla, ja tiimi voi siirtyä kyseiseen paikkaan haluamaansa reittiä.
Vaihtoehtoisesti tiimi voi nähdä useamman etapin aloitusrastit kartalla, ja valita vapaasti niiden välillä.
Kun tiimi saapuu aloitusrastille, käynnistyy etappi ja ajanotto.
Etapilla tiimin mobiililaitteen kartalle ilmestyy arvottuja rasteja, joiden haasteita tiimi voi tutkia.
Tiimi voi vapaasti valita minkä haasteen suorittaa seuraavaksi. Jotkin haasteista ovat paikkasidonnaisia (GPS-rasti), ja muut voi suorittaa missä tahansa aktivoimalla ne näytöltä. Suoritetun haasteen tilalle ilmestyy aina uusi haaste.
Etappi päättyy, kun tiimi on aktivoinut annetun määrän valitsemiaan symbolirasteja. Pienillä etapeilla tämä rastimäärä on tyypillisesti 8, ja suurilla etapeilla 20.
Etapin lopuksi tiimi saa vielä bonuspisteitä etapin suoritustason perusteella.
Pelin päättyessä tiimit voidaan opastaa pelin toimesta erikseen sovittuun paikkaan, jossa tapahtuu esimerkiksi illanvietto.
Asiakasryhmän edustajalla on käytössään reaaliaikainen tuloslinkki, josta näkyy tiimien ansaitsemat pisteet, tiimien antamat vastaukset pelin kysymyksiin ja haasteisiin, sekä pelin tilastot. Tuloslinkin avulla myös tiimien mahdolliset kuva/videokuva-tallenteet ovat nähtävissä ja ladattavissa. Tuloslinkki on käytettävissä myös tapahtumapäivän jälkeen.
Kukin etappi sisältää monipuolisia haasteita, joissa eri tiimin jäsenten osaamiset tulevat tarpeeseen.
Kullakin etapilla on esimerkiksi alla esitettyjä haasteita (haasteet voivat vaihdella asiakkaan toiveiden mukaisesti):
Yksi pelin hienouksista on symboliketjujen kerääminen rastien haasteita onnistuneesti suorittamalla.
Pelin rasteilla on symboleja. Mikäli tiimi suorittaa rastin tehtävän riittävän hyvin, saa se rastin symbolin. Kuvassa annettuja symboliketjuja muodostamalla tiimit saavat bonuspisteitä sekä suurilla etapeilla aktivoit etapin bonusrastin (=500 pistettä) ja erikoisrastin (=1000 pistettä).
Tiimien tulee siis aina tarkastella minkälaisia symboleja tarjolla olevat rastit sisältävät, ja missä järjestyksessä niitä kannattaa suorittaa, jotta bonuspisteitä antavia (ks. kuva) symboliketjuja muodostuu.
Kahden mittainen symboliketju tuo tiimille 300 bonuspistettä. Mikäli tällainen symboliketju päättyy etsimistehtävään, bonus annetaan tuplana, eli 600 pistettä. Kolmen mittainen symboliketju tuo tiimille 600 bonuspistettä. Mikäli tällainen symboliketju päättyy suurilla etapeilla etsimistehtävään, bonus annetaan tuplana, eli 1200 pistettä.
Ohessa esimerkki etappien sijoittelusta hieman kauemmaksi toisistaan.
Qatarin Dohassa tiimit käyttivät Metroa liikkuessaan etappien välillä.
Esimerkiksi Qatar Airways aloitti pelin omalta toimistoltaan lentoaseman luota, ja pelissä tiimit saivat vierailla kolmella maksimissaan 30 minuutin etapilla. Katara-etappi, joka oli hieman kauempana muista, sai leiman “high value location”, ja siellä tiimit saivat lisäpisteitä suorituksistaan. Näin tiimit houkuteltiin menemään myös hieman kauemmaksi.
Pelin loputtua tiimit ohjattiin Metroasemalle, josta he ottivat uber-kyydit illanviettopaikkaan.
Peli sisälsi muutaman asiakkaan oman tehtävän, jotka aktivoituivat tiimeille heti kun he saapuivat etappien lähtöpisteille.
Peli sisälsi myös yhden ohjatun rastin per etappi, jossa rastihenkilökunta arvosteli tiimien suorituksen.
Lisäksi pelissä oli muutama tiimikuvan ottotehtävä, ja tiimikuvat jäivät muistoksi asiakkaalle.
Sijainnista riippuen tarjolla voi olla useita pienempiä ja suurempia etappeja.
Esimerkiksi Helsingissä on valittavissa 16 pienempää ja 4 suurempaa etappia. Pienemmän etapin suorittamiseen kuluu tyypillisesti noin 20 minuuttia, kun taas suuremmat etapit kestävät noin tunnin. Etapin kestoa voidaan kuitenkin helposti säätää muuttamalla rastien määrää, jotka tiimit voivat aktivoida kyseisellä etapilla. Pienillä etapeilla enimmäismäärä on 20 rastia ja suurilla etapeilla 25 rastia.
Tapahtumaan voidaan valita parhaiten sopivat etapit, ja koko tapahtuman kokonaiskesto voidaan määrittää halutulla tavalla. Yhteen peliin voi sisältyä jopa kahdeksan etappia.
Peli sisältää tiimeille kontekstuaaliset ohjeet. Tiimit voivat aloittaa pelaamisen ilman, että heidän tarvitsee lukea kaikkia ohjeita etukäteen. Ohjeisiin voi tutustua pelin aikana tarpeen mukaan. Pääpuhelimen (tiimin kapteeni) lisäksi kaikki tiimin jäsenet voivat avata ohjeet omilla puhelimillaan QR-koodin avulla.